sunnuntai 6. tammikuuta 2008

Maatalous- ja ympäristöalan koulutustoimikunnan antama palaute alojen kuvaukseen ja arvoperustaan

5 § Puheenjohtaja esitteli opetussuunnitelmien perusteiden päivitykseen liittyvät arvokuvaukset.

Maatalousalan kuvaus ja arvoperusta
Luonnoksessa esiintyy käsitteitä ”maatalous”, ”maatalousala”, ”maatilatalous”, ”yritys”. Luettavuuden ja ymmärrettävyyden takia termit tulee esittää täsmällisesti, tai oikeammin ”kansantajuisesti”. Lähtökohtana tulee olla monimuo­toinen elinkeino, jota harjoitetaan maatilalla ja maatilalta käsin. Koulutustoimikunta kiinnittää huomiota turkistarhauksen saamaan erityiseen huomioon. Alan kuvauksessa ei yhtä erikoistumissuuntaa tulisi korostaa muiden kustannuksella, vaikka kyseessä olisi alueellisesti erittäin merkittävästä tuotanto­suunnasta. Samoin kiinnitetään huomiota Arvoperustassa olevaan taloudellisuuden korostamiseen (viimeinen lause). Lause on liian ”tiivis”, liikaa yhtä tekijää korostava.

Koulutustoimikunta toteaa, että maataloutta harjoitetaan koko maassa, erimuotoisesti, erilaisissa olosuhteissa. Alueellisuus koulutuksen ja tutkimuksen ”määrittäjänä” tulee ottaa huomioon.

Hevostalouden arvoperusta
Koulutustoimikunnan mielestä arvoperustaan kuuluvat esitetyn lisäksi seuraavat elementit: eläinten hyvinvointi, työturvallisuus, hevostalouden ja harrastustoiminnan käytännöllinen yhteen liittyvyys ja asiakaspalvelukulttuuri.

Luonto- ja ympäristöalan arvoperusta
Koulutustoimikunta pitää esitystä hieman ”tiiviinä”, samalla kylläkin konkreettisena. Arvot alalla syntyvät luonnosta, luonnon kanssa toimimisesta yhdentyneenä asiakaspalveluun ja palvelukulttuuriin.
Päätös: Koulutustoimikunta toivoo maatalousalan kuvauksen ja arvoperustan uudelleen kirjoittamista, hevostalouden sekä luonto- ja ympäristöalan viimeistelyä, vähäistä täydentämistä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hevostalouden kohdalla jäi ihmetyttämään viimeinen kohta, että tämä ala on tuottanut laajat kansainväliset työmarkkinat. Se on totta, mutta miten saataisiin ihmiset kiinnostumaan myös kotimaisista työmarkkinoista? Onhan aika hullua käyttää suomalaisten veromarkkoja ulkomaisiin työpaikkoihin! Kyllä koulutuksen myös pitäisi ottaa vastuu alan kotimaisesta työllisyydestä!