tiistai 28. kesäkuuta 2016

"Vietävän hyvää toisen asteen koulutusta" - ehdotukset koulutusviennin edistämiseksi

Työryhmä ehdottaa muun muassa seuraavaa:
- Ammatillisen koulutuksen tutkinnoista ja niihin valmistavasta koulutuksesta voitaisiin periä maksuja EU/ETA -alueen ulkopuolella järjestetyssä koulutuksessa. Lisäksi työryhmän mukaan on tarpeen poistaa opetuskieltä ja järjestämispaikkaa koskevat määräykset, jotka estävät tutkintokoulutuksen osien järjestämisen EU/ETA-alueen ulkopuolella.
- Lukiokoulutuksen järjestäjille säädetään oikeus järjestää urheilijoille suunnattua IB -tutkintoon johtavaa koulutusta tilauskoulutuksena EU- ja ETA -alueen ulkopuolisille opiskelijoille. Toiminta käynnistettäisiin kokeiluna, josta säädettäisiin lukiolaissa.
- Selvitetään mahdollisuudet kehittää ylioppilastutkinnosta vientituote. Vaihtoehtoina on rakentaa ylioppilastutkinnosta kansainvälinen tutkinto, mikä edellyttäisi myös kansainvälisen opetussuunnitelman rakentamista tai nykyisen ylioppilastutkinnon järjestämistä myös esimerkiksi englannin kielellä.
Työryhmä esittää myös koulutusviejiä palvelevan uuden tukiorganisaation perustamista. Lisäksi on tarpeen kehittää koulutusvientiin osallistuvan henkilöstön liiketoiminta-, markkinointi- ja riskienhallinnan osaamista.
Työryhmä korostaa, että koulutusviennin edistäminen ei tarkoita lukukausimaksuja toisen asteen opiskelijoille Suomessa.
Esitykset koulutusviennin edistämiseksi ammatillisessa koulutuksessa ja lukiokoulutuksessa avaavat oppilaitoksille ovia koulutuksen viennille aivan uudella tavalla. Koulutusviennin esteiden purku kannustaa koulutuksen järjestäjiä kansainvälistymään, tuo uusia markkinoita korkealle koulutuksellemme ja tuo uusia tuloja Suomeen koulutuksen kehittämiseen. Koulutusvienti avaa myös opettajillemme uusia uranäkymiä ja ammatillisen kehittymisen mahdollisuuksia.
Lue koko raportti: http://www.minedu.fi/…/Ju…/2016/toisen_asteen_koulutus.html…
Koulutusvienti on osa hallituksen kärkihanketta, jossa koulutusviennin esteitä puretaan kaikilta koulutusasteilta. Tavoitteena on kasvattaa Suomen koulutusviennin volyymia 350 miljoonaan euroon vuoteen 2018 mennessä.

Ei kommentteja: